Hiuspanta

Tyttärelläni oli lahjaksi saatu panta, jonka hän oli käyttänyt ihan nuhjuiseksi ja niin, että kangaspäällinen oli rikki. Ajattelin, että nakkaan koko pannan roskikseen. Yhtenä hetkenä sitten muistin, että kaikestahan voi vielä askarrella jotakin ja päätin tehdä pannan muovirunkoa hyväksi käyttäen uuden pannan.

Kaikki muu oli helppoa kuin heinänteko, mutta pannan päällisen kääntäminen oikein päin sivusauman ompelun jälkeen, repi allekirjoittaneen hermot riekaleiksi. Surautin saumurilla sivusauman ja toisen päädyn ja aloin hivuttamaan päällistä oikein päin. Helpompaa olisi ollut tunkea nakki takaisin kuoreen. Tulevaisuudessa ompelen päällisen ehkä suoraan pannan päälle. Pääsee helpommalla. Tosin tälla tekniikalla tuli todella napakka päällinen, ehkäpä syömäpuikolla hivutus oli sitten kuitenkin vaivan väärti.

Tuommoisia pikkukukkia ja -lehdyköitä virkkaa toisella lonkalla. Tosin olen taipuvainen väsähtämään siinä vaiheessa kun olen kaikki kukkaset sun muut virkannut ja ne lojuvat roikkuvine langanpätkineen myttyrässä sohvan kulmalla. Niinpä tähänkin projektiin piti saada etäisyyttä -hyllyn takarivi on juuri sopiva etäisyys- ennen kuin saatoin tehdä työn loppuun.
On haasteellista olla ihminen, joka omistaa mehiläisen huomiokyvyn. Tosin senkin ominaisuuden voi saada toimimaan, kunhan ei hypi aina vaan uuteen ja uuteen kukkaan, vaan muistaa välillä palata myös niihin vanhoihin.

Panta nousi välittömästi ykköspannaksi tyttäreni pantarepertuaarissa. Tässä tuli juuri mieleeni, että pitäisiköhän tehdä omille silmille valahtaville hiuksille samanlainen!